Kohti ääretöntä ja sen yli
Kilpailukalenteri 2017
Kilpailukalenteri 2017

Kilpailukalenteri 2017

En ole mikään himokilpailija. Yksi maraton vuodessa on todellakin tarpeeksi, puolikkaita menee korkeintaan kaksi eikä lyhyitäkään kilpailuja tule joka viikonloppu kierrettyä. Tämä johtaa tietysti siihen, että harvoissa kisoissa on kovat paineet onnistua; muuten tavoitteet siirtyvät helposti seuraavaan vuoteen.
Kisakauden avauksena on useampana vuonna toiminut huhtikuun alussa vitonen Maarian Mahdin Tulppaanijuoksussa. Sympaattisessa tapahtumassa saa kisata yleisurheilujunnujen kanssa (=hävitä lapsille) ja kokeilla kevään vauhtia. Kisa toimii myös hyvänä harjoituksena huhtikuun lopussa juostavaa Aurajoen yöjuoksua varten, jossa kisataan sitten jo tosissaan. Jopa Suomen nopeimmaksi kehuttu reitti ja lähtö iltakymmeneltä tarjoavat hyvät edellytykset ennätysjuoksuille. Tänä vuonna Yöjuoksu laukataan 29.4. Itsellä flunssa saattaa vähän syödä iskukykyä, mutta ennätystä lähdetään silti jahtaamaan.
Yöjuoksusta kuukausi eteenpäin ja sitten onkin puolikkaan vuoro Helsinki Half Marathonilla. Toissavuoden kisasta jäi hyvät muistot, joten tänne lähdetään taas luottavaisin mielin hakemaan uutta ennätystä. Nopea reitti ja aamulähtö sopivat erinomaisesti kovan ajan tavoitteluun. Myös ajankohta on sopiva kesän alussa: puolikkaasta toivuttua on hyvä aika alkaa rakentaa maratonkuntoa syksyä varten.
Maratonkisa on vielä auki, mutta vahva ehdokas on Tallinnan maraton. Kisa tuntuu saaneen paljon kehuja aiempien vuosien osallistujilta, Tallinnaan on helppo matkustaa ja kilpailu juostaan sopivasti syyskuussa. Edelliset maratonit olen juossut aina lokakuussa, mutta vähän on tullut sellainen olo, että aikaisempi olisi kuitenkin parempi. Ja vaikka Vantaa oli muutenkin erinomainen kisa viime vuonna, tänä vuonna voisi olla taas ulkomaan keikan vuoro.
Näiden lisäksi fiiliksen mukaan voi sitten käydä juoksemassa pieniä kylähölkkiä. Ainakin heinäkuun lopussa olisi parikin hyvää kisaa tarjolla: Forssassa ratakymppi ja Naantalissa Unikeon aamuhölkkä. Viime vuonna olin Forssassa mukana, ja olihan se hienoa juosta perinteinen ratakisa. Naantalissa juoksin joskus opiskeluaikana: heräsin yöllä kolmen ja neljän välillä, poljin pyörällä Turusta Naantaliin ja olin freesinä lähtöviivalla 5.30. Vaikka kisa on selvästi enemmän elämyksiä kuin ennätyksiä varten, muistan juoksun kulkeneen yllättävän hyvin! Vieläköhän sitä vanha jaksaisi…