Harjoittelu on jäänyt vähän vähiin viime viikkoina. Syy on melko ärsyttävä: sijoiltaan mennyt pikkuvarvas. Kyllä, tuo mitätön pikkunappula. Jumalaisen jalkaterän reunalla lusmuileva turhake. Olisi edes pottuvarvas, mutta ei, porukan pienin pilaa kaikkien muiden hauskanpidon.
Vammaan johtanut onnettomuus sattui pari viikkoa sitten, kun potkaisin paljaalla jalalla jalkapallomaalin tolppaa. Jälkikäteen voin todeta, että ei olisi kannattanut. Varvas meni sijoiltaan ja sojotti eksoottisesti aivan eri suuntaan kuin muut. Paikalleen kiskominen ei oikein sujunut, joten annoin varpaan olla ja palasin pelikentälle, tällä kertaa ”turvallisesti” maaliin. Lienee selvää, että hetken päästä pallo osui suoraan varpaaseen. Mutta samalla tapahtui ihme: varvas palasi omalle paikalleen! Ja turposi ja tuli aivan hemmetin kipeäksi.
Soolouralle lähtenyt pikkuvarvas.
Ensin en juuri välittänyt vammasta, vaan jatkoin juoksentelua. Kesälomareissulla ei muutenkaan joka päivä ehtinyt lenkille, joten ajattelin että jospa se siitä parantuisi vaikka vähän lenkkeilisikin, esimerkiksi parin tunnin maastolenkin… 12 kilometrin vaelluksen ensimmäisellä kilometrillä tuntui, että pakko jättää leikki kesken, mutta sitten jotenkin kipu taas hellitti. Mitäs pienistä.
No, yllättäen varvas ei osoittanut viikon jälkeen minkäänlaisia toipumisen merkkejä, vaan alkoi vaivata myös yöllä. Periaatteessa pystyin kyllä käymään lenkillä, mutta yöllinen kipu oli aika hankala ja toisaalta en halunnut varvasta varomalla aiheuttaa kremppaa esimerkiksi polveen. Päätin siis pitää viiden päivän juoksutauon, jonka myötä yöllinen kipuilu hellitti. Eilen ja tänään kävin sitten taas vähän hölkällä… mikä tietysti tuntuu nyt varpaassa. Yllättyneitä olivat, hm, ei kukaan.
Onni onnettomuudessa, seuraavan parin viikon aikana en ehtisi muutenkaan juuri juoksemaan, joten ehkä se on sitten annettava varpaalle kunnon lepo. Sen jälkeen onkin sitten suunnitteilla eeppinen treenijakso.