Ensin varvasmurtuma, sitten flunssa, koko ajan työkiireitä. Tähdet eivät ole juoksun osalta olleet viime aikoina kohdillaan, ja sitä myöten ei ole bloggaaminenkaan maistunut. Kesän uutisoinin perusteella Suomen kestävyysjuoksun pelastamiseen tarvitaan kuitenkin nyt kaikkien panosta, joten palaan mukaan talkoisiin.
Yleisurheilijat ovat tosiaan saaneet kuulla jälleen kunniansa. Kalevan kisojen taktiikkajuoksu tonniviidelläsadalla ja MM-kisojen menestys eivät miellyttäneet kärkkäitä kommentoijia. Jotain tarttis tehdä, ja onneksi ratkaisuja löytyy!
Ensinnäkin miesjuoksijoiden pitäisi kuulemma ”miehistyä”. Taktikointi on tietysti äärimmäisen naisellista – tosimiehet juoksevat aina täysiä – mutta isompi ongelma on, jos kansainvälisillä kentillä naiset pärjäävät paremmin ja maratonin naisten kärkiaika on miesten aikaa kovempi. Haluan tuoda tähän tuoretta näkökulmaa: ehkä ongelma onkin, että naisjuoksijat ovat miehistyneet liikaa! Naisellistukaa naisjuoksijat, jotta miehet eivät näytä rinnallanne niin huonoilta!
Jos miehistyminen/naisellistuminen tuntuu liian vaivalloiselta, onneksi helpompiakin ratkaisuja on. Joku ehdotti, että nostetaan ultrajuoksu vihdoin samalle viivalle perinteisten kestävyysmatkojen kanssa, koska ultrissa me pärjätään. Erinomainen ajatus. Samalla voidaan ohjata keihäänheiton tuet saappaanheittoon, niin aletaan pärjätä taas myös heittolajeissa.
Oma ehdoton suosikkini esiin nostetuista ongelmista oli kuitenkin harrastajien määrä. Ei siis harrastajien vähäinen märä, vaan se fakta, että Suomessa on liikaa hölkkääjiä, liian vähän juoksijoita. Joku voisi tässä kohtaa huomauttaa, että kansanterveydellisesti hölkän suosio on itse asiassa hyvä asia. Mutta kansanterveys ei tuo arvokisamitaleja. Tässä kohtaa tunnenkin piston sydämessäni ja lähden lenkile miehistymään.
Kohti ääretöntä ja sen yli