Ikävä arkea

Esikoinen täyttää ensi viikolla seitsemän. Juoksuharrastuksen kannalta tämä tarkoittaa, että viimeiset seitsemän vuotta lenkit on suunniteltu lapsiperheen arjen ehdoilla. Viikot ovat välillä melkoista härdelliä, kun yritämme vaimon kanssa sovittaa yhteen molempien treenit, lasten harrastukset ja lasten kaveritouhut (aikuisten sosiaalisesta elämästä on luovuttu aikoja sitten). Mutta vaikka arki on kiireistä, se on kuitenkin arkea – toisin kuin edelliset kaksi kuukautta.

Heinäkuun alussa aloitin työprojektin Amsterdamissa. Etukäteen ajateltuna tämän ajan piti olla loistava tilaisuus tehdä huippukova treenijakso: työpäivien jälkeen luvassa oli vähän liikaakin vapaa-aikaa. Kolme kuukautta vain töitä, lenkkiä ja lepoa, ja lopputuloksena eeppinen kuntohuippu – vaan kuinkas sitten kävikään.
Aloitetaan työstä. Viimeiset vuodet olen tehnyt suunnilleen samaa hommaa, mikä tarkoittaa, että moni asia hoituu rutiinilla. Uudessa roolissa mikään ei hoidu rutiinilla. Asiakas on vaativa ja kaiken lisäksi Kaliforniassa, mikä tarkoittaa puheluita kuuden-seitsemän aikaan illalla. Työn kokonaisrasitus on jotain aivan muuta kuin aiemmin, ja töiden jälkeen tekee mieli vain tuijottaa koomassa Netflixiä.
Työn lisäksi päivittäinen elämä on muutenkin erilaista. Hotellielämä on hotellielämää, vaikka mainoslauseen mukaan majoitus onkin ”your home away from your home” (not). Ruokailurytmi on epäsäännöllinen, ja paikallisen lounaskulttuurin kivijalkoja ovat vaalea leipä ja erilaiset friteeratut antimet. Reissussa kun ollaan, ravintoloissa tulee käytyä tavallista enemmän. Vettä ei muista juoda tarpeeksi, olutta tulee juotua liikaa. Stressi, epäsäännölliset ruokailut ja alituinen lentomatkailu vievät paitsi mehut, altistavat myös sairauksille. Tuntuu että koko ajan on flunssa päällä, ja viikon hyvää harjoittelua seuraa heti taas tauko.
Kaiken päälle tulee sitten vielä rasitus, jota kai voisi kutsua sanalla ”ikävä”. Ikävä perhettä, kotia, tietynlaista päivittäisten askareiden helppoutta – siis arkea. Luin hiljattain Aki Hintsan Voittamisen anatomian, jossa Hintsa puhuu coren merkityksestä. Ennen kun voidaan alkaa tavoitella huipputuloksia, perusasioiden pitää olla kunnossa. Aika Amsterdamissa on tehnyt hyvin selväksi, mitä tämä käytännössä tarkoittaa.
No, pian on aika palata pysyvästi Suomeen ja tuttuihin rutiineihin, mutta sitä ennen yritän saada vielä kerran harjoitusrytmistä kiinni reissussa. Olosuhteethan Hollannissa ovat juoksulle varsin suotuisat, täytyy kirjoitella niistä erikseen. Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus myös kisailla, kun Zaandamissa juostaan paikallinen ”Midnight Run”, Damloop by night. Kunto ei ole kummoinen, joten onneksi matka on viisi mailia. Varma oma ennätys, kunhan jaksan maaliin.