Amsterdamilla ei välttämättä ole maailman tervehenkisimmän kaupungin maine – runner’s high’n sijasta useimmilla turisteilla on tähtäimessä vähän toisenlainen high. Tässä kuitenkin vinkkejä kaikille, jotka pössyttelyn sijasta haluavat harrastaa kaupungissa ruumiinkulttuuria.
Aloitetaan topografiasta. Hollantihan on tunnetusti litteä kuin pannukakku – mäkiä ei käytännössä ole. Veikkaisin, että mäkivedot tai vertikaalitonni eivät ole täällä kovin suosittu harjoitusmuoto, mutta jos unohdetaan nousumetrien jahtaaminen, tasaisuus on lähtökohtaisesti juoksuharjoittelussa ihan kiva juttu. Tasaisuuden lisäksi maisemaa leimaavat lukuisat kanavat, ojat, joet ynnä muut vastaavat vesiesteet, jotka saattavat joskus tuoda lenkkiin lisäkilometrejä, kun sopivaa ylityspaikkaa ei vain tule vastaan. Mutta tämäkin on kestävyysharjoittelussa positiivinen ongelma.
Taas tuli juostua meren alla.
Juoksualusta on lähtökohtaisesti asfaltti. Olen itse majaillut keskustan ulkopuolella Amstelveenissa, mutta täälläkään ei oikeastaan ole hiekkateitä. Sen sijaan asfaltoituja pyöräteitä riittää. Käytännössä joka tien vieressä kulkee pyöräkaista tai -tie. Pyörätiet olivatkin aluksi hieman hämmentäviä, sillä liikennemerkeistä päätellen ne on tarkoitettu nimenomaan pyörille (ja mopoille) mutta ei jalankulkijoille. Parin lenkin jälkeen päätin tiedustella hollantilaisilta kollegoilta pyöräteillä juoksemisesta, kun tuntui että pakkohan niitä on käyttää jos haluaa kunnon lenkkejä tehdä. Ilmeisesti niillä on ihan OK juosta, kunhan menee vasenta laitaa ja pitää mielessä, että pyöräilijät ovat täällä kuninkaita. Erityisesti pimeällä kannattaa olla tarkkana.
Pyörätien käyttöohje. ”Sileyttä ei ole vuotanut”, sanoo Google-kääntäjä. ”Ei talvikunnossapitoa”, sanoo ihmiskääntäjä.
Missä sitä sitten kannattaa juosta? Aivan ydinkeskustan alueella on tietysti liikaa kävelijöitä, pyöräilijöitä, ratikoita ynnä muita haittatekijöitä, mutta ympärillä on oikeastaan joka ilmansuunnassa hyviä reittejä. Etelään voi suunnata Amstel-joen vartta, joka varsinkin sunnuntaisin kuhisee juoksujoita ja pyöräilijöitä. Myös idässä on mukava kanaalireitti Flevoparkin ohi Diemeniin. Lännessä on kaksinkin isoa puistoa, Westerpark ja Vondelpark, joissa ainakin lyhyemmät lenkit taittuvat mukavasti.
Fani Amstelin varrella.
Varsinainen juoksuparatiisi sijaitsee hieman syrjemmässä: Amsterdamse bos eli Amsterdamin metsä on valtava puisto keskustan lounaispuolella. Metsässä kulkee merkittyjä juoksureittejä (pisin 21 kilometriä) ja janoisia juoksijoita on muistettu juomalähteillä. Puiston keskelle on rakennettu maastojuoksualue, jonka keskellä on jopa mäki! Sunnuntaiaamuna paikalla oli sankoin joukoin maasto- ja porrasjuoksijoita nauttimassa harvinaisista nousumetreistä.
Loppuun voisi vielä mainita yhdestä paikallisesta erikoisuudesta. Katsoin yhtenä päivänä kartasta, että parin kilometrin päässä olisi juoksurata – sinne siis! No, olihan siellä juoksurata – mutta oli myös useamman metrin levyinen vallihauta, jotta ei varmasti kukaan pääse kentälle juoksemaan ilman lupaa. Ei taida täältä uusia Dafne Schipperseja löytyä.
Paratiisi synkän virran takana.