Hyvin sujunut kilpailukausi päättyi Vantaan maratonille. Alkuperäinen tavoite jäi tällä kertaa haaveeksi, mutta lopputuloksena oli kuitenkin uusi ennätys ja ”niukahko” kolmosen alitus!
Edelliset kaksi viikkoa menivät kevennellessä. Toisin kuin usein aiemmin, tällä kertaa flunssa ei päässyt iskemään, vaikka muu perhe sairasteli. Vaimo muistutteli tässä kohtaa, että Iivo Niskasen mukaan huippukunnossa ei sairastu, minkä tietysti mielelläni uskoin. Muutoin keventelyjakso sujui tuttuun tapaan kropan pieniä kolotuksia ihmetellessä ja omaa kuntoa epäillessä.
Maratonin startti on Vantaalla yhdeltätoista, eli aamulla oli mukavasti aikaa tankata ennen kisapaikalle siirtymistä. Taisin olla paikalla vasta vartti yli kymmenen, ja verryttelyt yms. tuntuivat menevän hetkessä. Keli oli tietysti upea, ja kerrankin pääsin starttaamaan maratonille shortseissa ja t-paidassa. Päätin vähentää minuutin tavoiteajasta pelkästään sen takia, että ei tarvinnut raahata mukana painavia hihoja ja puntteja.
Asemoidun lähtöön kokolailla eturivin tuntumaan, ja paukusta lähdettiin hieman liian reipasta 4.05-vauhtia. Yritin muistutella itseäni, että ensimmäisillä kilometreillä maratonilla on vain hävittävää. Sainkin vauhtia hieman rauhoitettua, mutta toisaalta halusin juosta porukassa, joten vähän sen mukaan piti myös vauhtia katsella. Sopivaa seuraa löytyi, ja ensimmäinen kerros meni tavoitteen mukaisesti karvan alle 44 minuuttiin.
Toisella kierroksella edessä alkoi jo porukkaa hyytymään ja toisaalta takaa tuli muutama vauhtia kiihdyttänyt juoksija, minkä seurauksena hetken aikaa mentiin varmaan kymmenen hengen letkassa. Hiljalleen porukka kuitenkin hajosi toisten lisätessä tahtia ja toisten hiipuessa. Itse koitin säilyttää suunnilleen 4.10-vauhdin ja pysytellä sopivaa vauhtia menevien seurassa. Kierros kulki lopulta 9 sekuntia hitaammin kuin ensimmäinen eli edelleen edettiin aikataulussa.
Kolmannelle kierrokselle lähdettäessä olo oli edelleen ihan hyvä ja sopivaa vauhtia etenevässä seurassa oli hyvä jatkaa tasaisten kilometrien juoksemista. Toisaalta vähän alkoivat samat maisemat jo puuduttaa, mutta lohduttauduin ajatuksella, että niitä joutuisi katselemaan enää yhden kerran lisää. Kierroksen edetessä tahti putosi ehkä aavistuksen 4.15-kieppeille, mutta mitenkään hälyttävää muutosta ei tapahtunut. Vasta kolmannen kierroksen lopun mäissä jalka alkoi hieman painaa, mutta panin vauhdin tippumisen ylämäkien piikkiin.
Totuus iski kasvoille kuin märkä rätti neljännen kierroksen alussa. Mäet loppuivat, mutta vauhti ei palannut enää entiselle tasolle. Yhtäkkiä samalla tuntemuksella jokaiseen kilometriin tuntui kuluvan 15 sekuntia kauemmin. Koitin kiristää tahtia, mutta jalat eivät totelleet. Vasen pohje uhkasi krampilla ja oikea reisi liittyi kuoroon. Petturit. Tajusin, että tässähän on katastrofin ainekset käsissä: edes kolmen tunnin alitus ei ole vielä kirkossa kuulutettu!
Alkoi armoton päässälaskumaraton. Joka kilometrillä laskin minuutteja ja sekunteja, riittäisikö vauhti kolmen alle. Yleisin tulos oli, että ei ihan, joten koitin lisätä vauhtia minkä suinkin pystyin. Kun takaa tuli joku ohi, koitin roikkua perässä ja napsia arvokkaita sekunteja. Välillä sainkin kirittyä, mutta vastaavasti taas hetken päästä vauhti tippui. Vasen pohje tuntui kiristyvän joka askeleella lisää, mutta väkisin yritin puristaa edes hieman kovempaa. Mietin vain, että nyt ei saa jäädä muutamasta sekunnista kiinni. Vanha sanonta maratonin alkamisesta vasta kolmesta kympistä oli käymässä karvaimmalla mahdollisella tavalla toteen.
Sekuntien lasku jatkui aivan loppuun saakka. Tajusin, että loppukiri todennäköisesti tarvitaan, mutta toisaalta ei mitään älytöntä suoritusta. 42 kilometrin häämöttäessä viimeinen vaihde silmään ja raivolla ylämäet ylös. Lähtiessäni laskettelemaan maalisuoralle johtavaa alamäkeä aikaa oli joku 30 sekuntia ja mietin vain, että kyllähän sitä nyt sata metriä tuohon aikaan juoksee. Juokseehan?! Ja onhan maaliin vain 100 metriä!? Katsoinko kelloa oikein?! 20 sekuntia, juokse juokse! Maaliviivan kohdalla kello seis ja nopea vilkaisu aikaan: kyllä, se oli siinä! Vihdoin sub3-kerhossa!
Viimeiset askeleet kohti kolmen tunnin kerhoa.